keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu 2012

Ihanan suuria lumihiutaleita satelee. Meidän joulu on sujunut sukkelasti, vaikka mä olen ollut lopen uupunut enkä ole jaksanut oikein edes nauttia, mutta neidin iloa on ollut mukavaa seurata. Meidän aattoon kuului riisipuuro kotona aamupäivällä, (nukuttiin pitkään), puuro oli aika klöntti kun isäntä oli valmistanut sen uunipuurona. Myös kinkkua täytyy maistaa aina puurolla. Seuraavaksi ohjelmaan kuului mummulassa joulusaunassa, iltapäivältä nautittiin jouluruoka, perinteiset laatikot, mummulan lanttulaatikko oli uskomattoman samettista tänä vuonna. Kalaa oli lohta ja siikaa graavattuna ja silakoita eri tavoilla. Rosolli oli siihen tapaan kun olen tottunut; punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, sipulia, omenaa ja silliä. Neiti odotti malttamattomana pukkia, ja istuskeli vähän väliä ikkunan ääressä kurkistelemassa.

Neidin aaton asuna oli creamin mekko, sukkikset hm ja kengät angulus.



Pukkia ei ihme kyllä pelätty eikä juuri edes ujosteltu, kovasti toimittiin apulaisena ja ohjattiin kädestä pitäen pukki oikealle paikalle.


Joulupäivän perinteenä meillä on että mummulan väki tulee meille syömään, ja nyt oli rosolli tarjolla ukon tapaan: perunaa, porkkanaa, punajuurta, suolakurkkua. Jälkkärinä oli sitä piparminttumarenkikakkua. Lahjoilla on leikitty kovasti.

Nyt tapaninpäivänä neiti ja ukko lähtee anoppilaan perinteen mukaan lasagnelle, ja minä jään nauttimaan ja lepäämään niin ja siivoamaan, ainakin imurointi on pakko hoitaa.

Lahjoja neiti sai pitkän litania, kuva löytyy nyt vain yhdestä, mutta listaan muut muistoksi:

  • lumikola
  • muumitalo
  • reebok pinkki kypärä mäkeen ja luisteluun
  • pieni kenkätalo
  • sormivärit ja värityskirja
  • ballerinamekko ja panta
  • kaksi kirjaa
  • sukkia
  • hellokitty-palapeli
  • autot-palapeli
  • autot pehmo: bernoulli
  • nallepuh pehmo
  • hamahelmiä
  • kampaus- ja meikkipää
  • lapasia
  • hellokitty feikkidubloja
  • rahaa
  • mummun kutoma huivi
  • hm ihana bambi- ja pupupyyhe
  • pari neulemekkoa
  • kaksi fleecehaalaria
  • pikkuhousuja
  • flanellipyjama
  • muumilautanen
  • shampoo,kylpyvaahto ja saippua
  • sukkahousut
  • kummin kutomisia
  • suomen lasten laulukirja
Suosikit ovat ehdottomasti lumikola ja tuo bernoullipehmo, martti löytyy jo ennestään. Ja nuo lahjat olivat myös toiveena.



Hyvää tapaninpäivää kaikille, jotka käyvät täällä kurkkaamassa.


2 kommenttia:

  1. Hyvää tapaninpäivää! Ihania joulukuvia, sitä kakku ohjetta pitäisi kyllä joku kerta kokeilla, meillä juhlitaan kohta 12.v synttäreitä jos silloin vaikka tekisi:)

    VastaaPoista
  2. Ihana joulu teillä ollut. Ja pikkuneiti niin sulosena. :)

    mukavia loppuvuoden päiviä teille! ♥

    VastaaPoista