torstai 12. heinäkuuta 2012

Vene kaatui

ja tulin viimein keskiviikkona akuutti osastolle. Olo on ihan hirveä ollut koko ajan, itkua ja paniikkia jatkuvasti  ja kauhea pakokauhu. Masennus on pukannut pintaan ja tällä hetkellä tuntuu ja pelottaa että mikään ei koskaan enää ole normaalisti tai kiinnosta. Olen rääkynyt kuin pieni lapsi. Tyttöä on hirveä ikävä vaikka ollaankin nähty. Kotiin saisin mennä yöksi mutta pelkään etten osaa olla enää siellä, mutta en osaa olla osastollakaan. Usko ja toivo on kadonnut.

Sen vain ajattelin tulla kertomaan.

10 kommenttia:

  1. Voimaa sulle ♥ Asioilla on taipumus järjestyä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä asiat varmasti vielä järjestyy : )

    VastaaPoista
  3. Paljon uskoa ja voimia kaikki varmasti järjestyy.

    VastaaPoista
  4. Sä olet kyllä rohkea puhuessasi avoimesti asiasta <3 usko ja toivo löytävät varmasti takaisin elämääsi.

    VastaaPoista
  5. Voimia! Kyllä asiat järjestyvät. Suuri halirutistus täältä.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Rohkea olet, itse seitsemättä vuotta terapiaa takana ja sen takia vene ei ole kaatunut kokonaan, vaikka liki on oltu.Maksaahan se, mutta se on täysi satsaus itseeni.Itsekkyys kunniaan!(ainakin tässä kohtaa)..
    Päivä kerrallaan vaan!

    T: äiti 36.v

    VastaaPoista
  7. Voimia ja tsemppiä! Anna nyt itsellesi aikaa äläkä vaadi liikoja liian nopeasti. Asioilla on aina tapana järjestyä, niin kuin muutkin ovat täällä kannustaneet :)

    VastaaPoista
  8. Jeka, voimii nyt vaan, koita saada sieltä apua vaikka se vaikeelta tuntuukin! Mä kyllä muistan että oot joskus ollu onnellinen ja "normaali" :) Ajattele meijän Vicka-aikoja..Kävin muuten kattomas Vennyä pari viikkoa sitte, sillä oli Valo vieläki ja joku uus ravurivarsa! Soita jos siltä tuntuu, mä kyllä vastaan!
    Laura

    VastaaPoista