torstai 19. heinäkuuta 2012

Edesmennyt viikko

On ollut tähänastisen elämäni vaikein, tulevastahan en voi tietää. Hieman parempia hetkiäkin on ollut laastarilääkkeen avulla(rauhoittavat). Päivittäislääke vaihettiin kertaheitolla eilen, ei hitaasti lopetuksia. Palataan takaisin samaan mitä söin silloin yli vuosi sitten ja mitä olin syönyt yli kymmenen vuotta. Olen viime viikon aikanut kokenut elämäni pahimpia tunteita, tuskaa, epätoivoa ja menetyksen pelkoa ja oman järjen menetyksen pelkoa. Kaiken menettämistä. Jokainen päivä on vieläkin vaikea. Otan nukahtamislääkkeen iltaisin jotta pärjään aamuyöhön asti, sitten se taas alkaa, jatkuva paniikki, ahdistus ja hirveä pelko. Päivittäin saan kaksi laastarilääkettä ja ne on tällä hetkellä mun oljenkorsi, silloin saan hieman toivoa kun hetken helpottaa. Tunsin eilen jopa nälkää ja söin vähän, sekin on heikentänyt mua, ruoka ei ole mennyt alas millään. Toiveikas en todellakaan uskalla vielä olla, pettymykset on liian vaikeita sietää. Mutta jos lopputulos on hyvä niin tämä on sitten varmaan ollut kaiken arvoista. Kotona olen ollut kahtena yönä. Mitään parempaa ei ole kuin nukkua neiti minuun käpertyneenä. Eilen vähän pahoitin mieleni kun olisi halunnut isänsä viereen ja äiti olisi pitänyt mennä takaisin lääkäriin. Mutta halus se nukkua mun kanssa. Hyvä merkki on se että uskaltaa kiukutella minulle eikä varo mitään.

Hoitosuunnitelmaa tehtiin tänään, ovat myös samaa mieltä kuin minäkin olen ollut että aikaisemmat hoitosuhteeni ovat olleet vääriä ja riittämättömiä. Nyt jatkan täällä vielä  ainakin päiväpotilaana pari viikkoa, tosin petipaikkakin löytyy, ja kotoa saa tulla takaisin milloin vaan. Mutta kotiin päin pitäisi kovasti pyrkiä. Jonkinlaista traumaterapiaa pitäisi saada, ja kun olo on tasapainoisempi niin kunnon terapiaa. Ammattilaisten mielipiteiden mukaan kyse on lapsuuden traumoistani ja turvattomuuden tunteesta silloin, samoja tunteita olen tuntenut täällä. Uskon että ovat oikeassa sillä itku tulee heti kun jotain lapsuudesta puhutaan. On noussut vissiin pintaan oman lapsen saannin myötä, ja varsinkin kun tyttö on tulossa samaan ikään milloin jouduin turvattomampaan elämään. Olen halunnut lapselleni kaikkea päinvastaista ja siksi olen ollut jatkuvasti varpaillaan ja ahdistus kasvoi muutaman vuoden aikana kunnes tuli romahdus. Toki asiaan liittyy varmasti muutakin, elämästä erakoitumista, välit miehen kanssa ym.

Pikkulapsipsykiatrille olisi myös tarkoitus mennä jotta opin keinoja neidin kanssa selviämään ja miten selitän asioita jos mulle tulee huonompi vointi ym. Otan kaiken mahdollisen avun vastaan. Myös täältä tehtiin lastensuojeluilmoitus jonka avulla saadaan neidille hoitopaikka kahden viikon päästä. Suhtkoht lähellä meitä on vapaita paikkoja perhepäivähoitajalla hoitajan kotona. Se olikin toiveeni.

Kiitän kaikkia teitä rakkaita lukijoita, jotka ilmaisitte tukenne edellisessä postauksessa. Vaikka mieli oli synkkä niin jotakin lohtua toisten välittämisestä saa. Suurin tukeni on ollut oma äitini jonka kanssa puhuminen on aina helpottanut, hän on myös hieronut jännityksiä selästäni. Käy töissä, auttaa tomia siljan hoidossa ja tukee minua, valaa uskoa, ollut meillä tukena yötä, vaikka on joutunut aamulla viideksi töihin. Tiedän että tämä vaikuttaa kovasti kaikkiin läheisiini ja olen todella kiitollinen, tässä tilanteessa näkee ketkä ovat tukena. Ja lupaan että autan myös jos joskus voin hyvin ja toiset tarvii apua.

Mielelläni ajatuksianne teiltäkin lukijani luen:)

EDIT myös kilpirauhasarvoni oli koholla, viitearvo oli että 19 ei sais ylittää (tai jotain sinne päin), mulla oli 21,5, eli viittaa mahdollisesti liikatoimintaan, tiedä sitten paljonko on oloon vaikuttanut, sillä ne kaikki oireet melkein tuntuu olevan. Kontrolli siitä kuukauden päästä.

4 kommenttia:

  1. Pääasia kaikessa on varmaan se että saat moneen asiaan apua sekin varmaankin omalta osalta helpottaa olotilaasi kun on muutama huoli vähemmän esim. lapsen suhteen...mä puhallan sulle paljon voimia ja valoisampia päiviä

    VastaaPoista
  2. Olet niin rohkea etten voi kuin ihailla <3

    Hienoa että apua saa ja että otat sitä vastaan. Kyllä asiat järjestyy, hiljaa hyvä tulee.

    VastaaPoista
  3. <3 Tunnistan monia sun kertomia asioita. Mäkin koen todella suuria paineita siitä että Jesse saisi erillaisen lapsuuden kuin minä. Oot tooooosi rakas ja tärkeä ihminen vaikkei vuosiin ollakkaan nähty. Ihan ehdottomasti yksi parhaimmista ystävistäni. 4-ever. :)

    Olisi ihana tavata... ja jutella oikeein pitemmän kaavan kautta. <3

    VastaaPoista