perjantai 25. toukokuuta 2012

Kesäisiä päiviä, eläinpuistoa ja se arvonnan voittaja

Me ollaan kovasti nautittu näistä kesäisistä päivistä. Mä olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä ettei yhtään kuumempi tarvis olla :). Vaikeaa on ollut osata pukea sopivaa kun yhtäkkiä tuli näin lämmin. Kivaa oli tytöllä kun löytyi voikukkia ja äiti kaivoi saippuakuplat esiin, niiden kanssa viihdyttiin tovi. Itse puhaltaminen oli vielä vähän vaikeaa.






Kaikennäköisiä kukkasia on kasteltu, väliin melkein vähän uitettu. Eilen tuli kova itku illalla kun toi isänsä kanssa äitille keltaisia orvokkeja puutarhamyymälästä ja niitä ei otettukaan sisälle. Orvokkien lisäksi ei muita kesäkukkia vielä ole hankittukaan. Mitähän varten mun syksyllä istuttamat helmililjat kukkii vasta nyt, ne on aika säälittäviä ja suurin osa ei noussut edes maasta. Pionien varret tuntuu kasvavan 10 cm päivässä.











Isäntä on ollut lomalla ja neiti kävi isin kanssa pitkospuilla. Tekivät ne retken ähtärin eläinpuistoonkin. Karhut ja kurki oli ollut Siljan suosikkeja. Välillä oli vähän pelottanutkin. Kotimatkalla oli tullut väsy ja tuhma tyttö oli taas ottanut kätensä turvaistuimen vöistä pois.



















Sitten se arvonnan voittaja. Yhteensä jaettiin 44 arpaa ja kyllä ne tuossa kipossa kaikki on vaikkei siltä näytäkään :), ne on vaan niin minikokoisia. Ja onnetar eli minä suosi tällä kertaa, tatadaa..







Inkaa pompannappisilmä -blogista. Onnea kovasti. Laitatko sähköpostiosoitteesi osoitteeseen pirpanaunelmia@hotmail.com. Välitän tietosi nettikauppaan ja saat sähköpostitse lahjakorttisi :DD.


Oikein kaunista viikonloppua kaikille



3 kommenttia:

  1. Ihanko totta? Oi ihanaa! Tätä on niin jo odotettu, että koska se arpaonni suosii. Ja palkinto varsin mieluinen, kurkin jo tuonne verkkokauppaan vesikielellä...;) Laitan mailia tulemaan!

    VastaaPoista
  2. Ihana neiti ja niin mukavia kesätouhuja. :)

    VastaaPoista