maanantai 27. helmikuuta 2012

Keskeneräistä

Kymmenen vuotta sitten pikkusiskoni yritti opettaa mua kutomaan, työn alla oli kummitytölleni villasukat. Se oli aivan kauheaa, ei luonnistunut ollenkaan, sisko ne loppujen lopuksi oikeastaan sitten teki.

Vajaa vuosi sitten päätin opetella taas, halusin omaa tekemistä käsilleni telkkaria katsellessa ja luoda jotakin. Mulla ei vain ole omia ideoita ja nappaan niitä muilta:D.  Aivan koukkuun olen jäänyt. Nyt neulon ja virkkaan joka päivä. Keskeneräisiä töitä löytyy vaikka millä mitalla, kyllästyn nopeasti ja haluan koko ajan aloittaa uusia:)


Ennen joulua päätin että kudon sukkia pitkin vuotta jotta on sitten lahjaksi antaa. Useampi pari niitä on jo kaapissa odottamassa, hauskaa on vain että ne on kaikki mun kokoa.

Kuvassa oleva neuletakki on ruttunutun möököneule, osoittautui vain liian kittanaksi meidän neidille joten en vielä tiedä mitä sillä teen, uudet langat on kuitenkin hankittu neidin omaa varten, nyt harmaana ja luultavasti mörkö jää pois ja tilalle tulee virkatut sydämet taskuksi.

Neulotteko te, tai virkkaatte tai luotte jotain?

10 kommenttia:

  1. Täällä neulotaan yleensä joka syksy lapasia itselle kun kaupasta harvemmin löytää sopivia ja kivannäköisiä :) Tänä talvena en ole vielä ehtinyt ja siitä syystä minulla onkin käytössä nyt sitten kahdet rikkinäiset lapaset :P

    VastaaPoista
  2. Täälläkin neulotaan joka päivä:)Ideoita olisi vaikka kuinka kun vaan ehtisi ne kaikki toteuttaa, isommat tytöt esittää lisää toiveita koko ajan:) Virkkaamista en oikein ole koskaan opetellut,mutta meidän 11.v. neiti taitaa kohta opetaa äitiä virkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ideoita tulee koko ajan lisää mutta pitäis saada vanhoja valmiiksikin.

      Poista
  3. sama vika täällä. koko ajan tekisi mieli aloittaa jotain uutta vaikka edellisetkin olisivat kesken. aina kun näkee jotain uutta tekisi mieli myös kokeilla sitä itse... aiheuttaa myös hurjaa hamstrausta ja säilytysongelmaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lankoja ja kaikkea värkkiä on täälläkin paikat täynnä ja kun on pieni asunto niin tietää sitten mitä se on:D

      Poista
  4. Tein muuten sun innostamana banoffeeta ja se on kyllä syntisen hyvää:) Olen itsekin aloittanut neulomisen uudestaan aivan viimevuosina ja tuli aika paljon kaikkea tehtyäkin, mutta nyt tämä kolmas lapsi on hieman tahtia hidastanut:) Tosi hyvännäköistä jälkeä olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkin teen sitä taas tänään, tekee niin mieli. Varmasti lapset hidastaa neulomista kun täällä jo tämä yksi kieltää äidiltä neulomisen :)

      Poista
  5. Moi!
    Ihana blogi siulla!
    Voitit blogini arvonnasta violetin paketin :) Laitatko s.postia nipistys@gmail.com.

    VastaaPoista