keskiviikko 10. elokuuta 2011

Unia omituisia

Olipahan taas yö. Mä olen nykyisin tosi huono nukkumaan, vaikea saada unta, ja heräilen paljon. Nyt kyllä unetkin oli omaa laatuaan ja tosi tapahtumarikkaita. Nyt on unianalyytikoille selvitettävää.

Muistan että oli tarkoitus mennä viihteelle ja vähän juopottelin ja laitoin itseäni, mutta koskaan ei oikein tullut fiilistä ja sitten sainkin puhelun, että siskoni on kännissä vienyt pienen nukkuvan lapseni toppahaalarissa melomaan puhalletussa muovikanootissa, lapsi oli edessä ja sisko meloi sysimustassa joessa, onneksi lapsi ei herännyt eikä pudonnut, mutta ambulanssi ja sosiaalitantat oli kutsuttu paikalle. Onneksi lastani ei viety minulta, vaikka olin muutaman alkoholijuoman juonutkin vaan uskoivat minua.

kuva googlesta
 Toisessa kohtaa olin raskaana. Siis se lapsi oli kyllä jotain omituista; ranskalaiset mun alavatsassa ja monikerroksinen hampurilainen mun ylävatsassa poikittain. Ja kaikki ei ollut kunnossa kun se hampurilainen ei meinannut pysyä kasassa vaan heilui ja poukkoili mun vatsassa niin että vatsanahan läpi näkyi. Piti etsiä äkkiä lääkäri ja löydettiin kerrostaloalueen(ensirakkauteni asui siellä) joukosta sellainen huvimajan tyylinen savimaja, tosin kyllä puusta tehty mutta lattia oli ihan maa-ainesta. Siinä oli ovi ja kolme koloa, joissa luki yläpuolella joko S,M tai L. Mä kömmin sitten sisään siitä L-kolosta. Paikalle tuli mustalaisakka, joka teki vahvoja snapseja ja sanoi että vain viina voi auttaa, join yhden mutta sitten päätin että ihan sama minkälainen lapseni tulisi olemaan, mähän en sitä vahingoita.

kuva googlesta
 Sitten kolmannessa tilanteessa oli exäni(seurusteltiin 4 vuotta ja erosta on jo lähemmän 10 vuotta), etsin ja yritin saada häntä käsiini(tämä toistuu lähes joka yö), löysin hänet lopulta samasta asunnosta jossa asui aikoinaankin, hän oli naimisissa kehitysvammaisen naisen kanssa ja heillä oli lapsi. Hän oli itsekin vanhentunut ja rupsahtanut vähän, mutta ei voitu lopettaa halaamista ja itkeskelyä siitä miten väärin kaikki on mennyt. Rakastettiin aivan hirveästi.

kuva googlesta

Tuo exä varsinkin pyörii mun unissa ja aamuisin on aika surullinen olo.

Mä en tiedä onko tää traagista vai pitäiskö nauraa.

Kertokaa te.

2 kommenttia:

  1. Hurjia unia... :/ En mie kyllä ossaa sanoa yhtään mitään - unet ny yleensäkin on OUTOJA, sellaisia alitajunnan tuotoksia erilaisista muistoista, tapahtumista,mietteistä...!!! :D

    VastaaPoista
  2. Mä näin jokaisesta vähänkin tärkeästä seurustelusuhteesta unen siinä raskauden ekalla kolmanneksella. Kai ke oli jonkinlainen elämän pika kelaus ja tietoisuuden laskeutuminen siitä, että nyt on nämä päätökset tehty ja tässä ollaan.

    Huvittu nuo S, M ja L kokoiset kolot!

    Unet on hienoja, vähän säälin niitä, jotka ei koskaan aamulla muista öisiä seikkailuitaan.

    VastaaPoista