sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Paniikin ja ahdistuksen kanssa eläminen

kuva kopioitu googlesta



Lupasin palata tähän kyseiseen aiheeseen kuvailemalla olotilaani muutama ilta sitten kun minulla oli paniikkikohtaus. Aluksi voisin kertoa että minulla on ollut jonkinasteisia paniikkikohtauksia 13 vuoden ajan ja vuosien saatossa ne tuntuvat pahentuneet, ne ovat aiheuttaneet ahdistuksen(luulisin), ja estävät minua nauttimasta elämästä ja elämään kokonaisvaltaisesti. Lääkehoito on ollut käytössä kaiken tämän ajan mutta lääkitsin itseäni ennen todella paljon myös alkoholilla mikä varmasti pahensi tilannetta. Tuntuukin epäreilulta että vaikka olen jättänyt alkoholin pois niin voin vieläkin huonosti. Tilaanihan on nyt vaihdettu uutta lääkettä, jonka toimivuutta en osaa sanoa kun en syö vielä sitä annosta mitä minulle on suunniteltu, annostusta nostetaan pikkuhiljaa sillä oireet saattavat olla paniikkioireiden kaltaisia ennen kuin aivot tottuu. Lisänä on auttamaan pahaan ahdistukseen tai paniikkiin rauhoittava lääke, joka ei kuitenkaan heti tehoa. Toivon todella että tilanne joskus helpottuis kun tällä hetkellä se rajoittaa niin paljon. Myös se että ei ole oikein ystäviä eikä ketään kenen kanssa vaihdella ajatuksia varmaan pahentaa tilannetta. Neljän seinän sisällä itsekseen pohtiminen ei ole terveellistä. Käyn kyllä debressiohoitajalla noin puolentoista kuukauden välein, mutta jos olisin voittanut lottovoiton eilen menisin yksityiselle psykiatrille ja psykoterapiaan.


Tässä ensin wikipediasta yleiset oireet, voit lukea myös aiheesta lisää sieltä

Paniikkikohtauksella[1] tarkoitetaan yllättävää pelko- tai ahdistustilaa. Kohtaus kestää yleensä viidestä minuutista tuntiin.
Yleisiä oireita ovat:
  • Käsien tärinä tai vapina
  • Raajojen tunnottomuus, pistely ja puutuminen
  • Sydämen tykytys tai kiihtynyt sydämen rytmi
  • Rintakipu tai puristuksen tunne rinnassa
  • Huimaus
  • Pahoinvointi
  • Epävarma olo, pyörtymisen tunne
  • Tajunnan tason häiriöt tai hämärtyminen
  • Epätodellisuuden tunne
  • Kontrollin menettämisen tai sekoamisen pelko
  • Kuolemanpelko
Kuvailen nyt omin sanoin muutama ilta sitten sattuneen tilanteen:

Sanoin miehelleni,,että voin tulla puolestani nukuttamaan neitiä vaikka olo olikin ollut jo ahdistunut, mutta ajattelin että unohdan sen neidin läheisyydessä. Jouduin kuitenkin heti huutamaan miehen takaisin, että sain käytyä ottamassa rauhoittavan lääkkeen. Palasin takasin makuuhuoneeseen, mutta se iski saman tien, toisesta silmästä sumeni näkö välillä, huojutti kun istui. Tuntui että yläkroppa lantiosta ylöspäin teki suurta ympyrää. Jouduin huutamaan taas mieheni paikalla ja hän tuli ärtyneenä, mutta mun oli pakko päästä pois ettei neiti huomaa hätääni. Menin pikkuhuoneeseen sykerölle maaten ja paniikki iski aaltoillen uudestaan ja uudestaan. Kun vasemmasta silmästä sumeni välillä näkö olin varma että nyt kuolen johonkin aivojuttuun ja toivoin että olisi sitten edes  ms-tautia(mitä pelkään kans ihan hirveästi), mutta siihen ei ainakaan kuole heti ja saan olla vielä neidin kans. Päässä heitti ajatus miten sattui ja kun yritin ajatella mieheni nimeä niin se tuli väärin mieleeni, eli Tomi Tonina, joten olin varma että nyt se on menoa. Makasin jäykkänä kippurassa ja kaikki oli sekavaa. Puolitoista tuntia kesti tuo pahin ja sitten olo alkoi helpottamaan, toki sykkeen lasku vei aikaa. Sain kuitenkin lopuksi nukuttua hyvin.

Seuraavana päivänä pähkäilin että luultavasti se näön sumentuminen johtui jostain rähmästä silmässä kun  olen ollut niin pahassa flunssassa. Tuon kohtauksen jälkeen olo on taas jatkuvasti tutkiva ja pelokas, koska sitä pelkää uudestaan, siinä on niin kova pakokauhu. Jos kaikki menee hyvin niin se pikkuhiljaa unohtuu, kunnes tulee taas. Varsinkin nyt lääkevaihdon aikana elinympyrät on pienentynyt tosi paljon ja kotoa on vaikea poistua ja pelottaa olla neidin kanssa kahdestaan jos jotain sattuu. Onneksi siihen on kuitenkin apuna mummu joka hakee neitiä tarvittaessa.

Ainakin vielä olen elossa niin paniikkikohtaus se sit kai oli, mutta joka kerta se pakokauhu iskee läpi ja pelkää kuolemaa. Olen myös saanut niin kovan hyperventilaatiokohtauksen viime syksynä, että se kummittelee vieläkin mielessäni.

Tässä nyt oli tällainen sepustus mun elämästä, vaikka yritän oppia olemaan positiivinen niin tämä ahdistus ja paniikkihäiriö tekee kyllä kaikkensa estääkseen mua elämästä.
kuva kopioitu googlesta

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tosi hurjalta noi sun kohtaukset. Ja noi tapaamiset depressiohoitajan luona 1,5 kk välein on kyllä aivan liian harvoin. Tosi surullista, jos enempää ei ole tarjota. Käsittääkseni paniikkihäiriöön on olemassa hyviä hoitomenetelmiä esim kognitiivisesti suuntautuneissa terapioissaa.

    VastaaPoista
  2. Nykyisin on uusi laki, joten kelan rahoittamaa terapiaa hakemaan heti!
    Voimia kestää nuo kohtaukset ja myös voimaa pitää omia puoliaan. Se osa on itse ttehtävä että hakee sitä terapiaa, se koko proseduuri.

    VastaaPoista
  3. juu kyllä kela sitä rahoittaa, mutta psykoterapias pitää käydä vähintään kerran viikos mielummin ainakin kaksi ja jo tuolla kerran viikos käynnil tulee omavastuuta noin 150€ kuukaudessa ja kestää noin vuoden. Aika isoista summista puhutaan, kun ollaan kuitenkin melkein toimeentulotuki asiakkaita:(, niin valitettavaa kuin se onkin, kaikilla ei ole varaa saada tarvitsemaansa apua.

    VastaaPoista
  4. Pelottavan kuuloisia nuo kohtaukset!! :/ Toivottavasti pääsisit niistä eroon - jaksuja!!! ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos jaot tämän meille. Todella tärkeä, arka aihe. Läheinen ihminen sairastaa paniikkihäiriötä ja sivusta seuranneena olen monesti ollut kohtauksen aikaan paikalla.

    VastaaPoista
  6. Kirjasuositus: Perhosia vatsassa

    Perhosia vatsassa on käytännöllinen kirja. Siinä kuvataan esimerkkitapausten avulla koko ahdistusongelmien kirjo ja esitetään suuri määrä erilaisista parannusmenetelmistä, joiden avulla kyseiset vaivat voidaan voittaa.
    Kirja on suunnattu ensisijaisesti niille, jotka haluavat itse parantua sekä niille, jotka haluavat auttaa läheistään parantumaan jostakin ahdistusongelmasta, mutta se on kiehtovaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ihmisen psyykestä sekä nykyaikaisista keinoista vaikuttaa siihen.

    VastaaPoista
  7. kiitos reetakaisa vinkistä: pitääpäs etsiä käsiin kyseinen kirja

    VastaaPoista